Asiakkaiden kommentit:

" En löytänyt Pori Jazz risteily -sivulta palautteenantomahdollisuutta risteilystä, joten kirjoitan tähän. Toivottavasti tämä tavoittaa järjestäjät.
Kiitos hienosta ja hyvin järjestetystä risteilystä! Kaikki pelasi; ohjelma, kuljetukset, opastukset.. . Oli mukavaa, kun ei tarvinnut huolehtia majoituksesta, pääsystä majoitukseen, ruokailusta jne. Pystyi itse keskittymään olennaiseen eli musiikkiin. Kaikki oli mietitty valmiiksi puolestani. Toivottavasti järjestätte vastaavaa jatkossakin! Aion ainakin kehua tuttavilleni hyvin järjestettyä risteilyä. Jatkakaa samaan malliin ja hyvää kesän jatkoa! "


" Hieno idea, harmi että tänä vuonna ei päässyt mukaan. Toivottavasti ensi vuonna on uusi mahdollisuus ja kenties risteilyn Pori-päivälle osuu joku kiinnostava pääesiintyjä. Toto on jo nähty. Tänään 23.7.2010 olisi ollut John 'CCR' Fogerty. "


" Olisin toivonut että risteilyllä olisi huomioitu Porissa soittanut Toto eli syy minkä takia sinne laivalle oli yleensä lähdetty ja jonka kuvia käytettiin myös risteilyn promootiossa! Eli olisi voinut olla esim. jossain baarissa Toto videot pyörimässä tai jopa cover bändi esiintymässä. Nyt yökerhossa esiintyneet artistit ei kyllä oikeen kolahtanut eikä mielestäni ollut risteilyn teemaan sopivia. Pelkistäen sanottuna, mieluummin olisin kuunnellut Toton tyylistä "aikuisrockia" kuin suomipoppia tyyliin radio Nova.
Risteilyn aikataulu oli ihan toimiva ja laiva siisti sekä moderni. "

 

" Mukava ja onnistunut reissu oli. "

 

" Kiitos tosiaan, oikein ihmeteltiin mieheni kanssa, että voiko järjestelyt tosiaan mennä näin hienosti, mutta kyllä ne vaan menivät! Alusta loppuun.. joten onnittelut järjestäjille! "

 

" Ainoo mitä voi tivoo oli, että rantaan saavuttaessa olisi ollut kiva kuulla lämpötila j asäätiedoitus, Muutperfect!en oli aivan "

 

"4 hengen hytissä tullenmennen ahdasta,tungosta."

 

" Keskiviikko-illan musiikki oli aivan liian taiteellista, koska ihmiset olisivat halunneet myös tanssia. Torstai oli jo parempi. Myös karaokebaari olisi saanut olla auki koko illan, jotta ihmisillä olisi ollut valinnan varaa. Kokonaisuus toimi loistavasti, joten hyvä mieli jäi. "

 


" 1) Varauksen yhteydessä pitäisi näkyä selvästi miten ala carte pöytävaraukset tehdään etukäteen. 2) Laivan saapuessa Poriin pitäisi ilmoittaa mikä on ulkolämpötila ja sääennuste siksi päiväksi, jotta osaisi pukeutua oikein. 3) Pääesiintyjien rekvisiittaa ( paitoja yms ) saisi olla myynnissä, samoin heidän CD-levyjään. Nytkin kaipasin TOTOn paitoja, mutta en löytänyt mistään. 4) Järjestelyt toimivat muuten loistavasti ja laivan yökerhon esiintyjät olivat fantastisia, etenkin Sami Saari & FB. Kiitos! "